Ihan suoraan lainatakseni Herkmanin kirjasta "visuaalisen kulttuurin käsite korostaa sitä, että kuvia ja muita visuaalisen kulttuurin tuotteita tulee aina tarkastella laajemmassa viitekehyksessä, johon kuuluvat mediakulttuutin tuotannolliset ja vastaanottoon liittyvät käytännöt" (s.137). Janne Sepppänen on tehnyt tämän pohjalta kolmijaon "tuotanto-tuote-vastaanotto", eli siis tuotteen lisäksi se miten tuote tehdään ja miten se otetaan vastaan on tärkeää. Kriitisessä mediakasvatuksessa tätä kolmijakoa voi myös käyttää. "Lapsia ja nuoria kiinnostavien populaarikulttuurin tuotteiden kautta päästään käsiksi laajempiin taloudellis- yhteiskunnallisiin kysymyksiin, kun tarkastelu laajennetaan tuotteiden tuotannon ja kuluttamisen alueille" (s.137). Krittisen mediakasvatuksen alalla tätä kolmijakoa on sittemmin laajennettu, ja Seppäsen mallin sijaan käytetään viisijakoa, joka voi "lähestyä visuaalisen kulttuurin eri puolia hieman monisyisemmin" (s.138). Tämä viisijako menee seuraavasti: 1. tuotanto 2. markkinointi 3. tuotteet 4. kulutus 5. itse tekeminen. Kirjassa tosiaan katsotaan tätä viisijakoa Dieselin Luxury in Today's Africa -kampanjan kautta.
Vastaava projekti olisi kyllä oppitunneilla todella kätevä. Se veisi kyllä aika paljon aikaa, mutta opettaisi samalla todella paljon, esim. lähdekritiikki ja sen kautta internetin käyttä lähteenä verrattuna painettuihin lähteisiin. Kampanjan markkinoinnin tarkastelun mukana tuli myös esille käsitteet kuten 'brändäys', epäsuora ja suora markkinointi ja myös se miten jopa kielteinen julkisuus on hyvästä (s.155). Markkinointia olisi tosiaan hyvä tutkia mediakasvatuksessa, koska nykyään markkinointi on hyvin suuri osa mediaa. Se ei tosiaan auta että huomaa kaupalliset viestit, niitä pitää myös ymmärtää ja osata kritisoida niitä.
Loppuen lopuksi kaikista eniten nuoret ovat tekemisissä valmiiden tuotteiden kanssa, vaikkakin "epäsuorasti kulutettavan tuotteen kautta" (s.166). Mutta sen takia on tuotteisiin myös hyvä kiinnittää paljon huomiota, vaikka muutkin asiat ovat tärkeitä. Ja kun näitä tuotteita tarkastelee niin "tuotannon, markkinoinnin ja kulutuksen kysymyksiin päästään helpommin käsiksi" (s.166). Tuotteet ovat siis hyvä lähtökohta, jonka avulla voidaan laajentaa sitten tuotantoon, markkinointiin ja kulutukseen.
"Nuoria on pidetty kaupallisesti kiinnostavana yleisönä, koska he tyypillisesti innostuvat uusista asioista vanhempia helpommin" (s.188). Tämä on ihan totta, sillä vanhemmat ehkä enemmän pitäytyvät siinä mitä tietävät, nuoret sitten taas aina etsivät uusia kiinnostavia asioita. Sen takia on hyvä opettaa nuorille kriittisyyttä. Kun yrittää mainostaa nuorille, on myös hyvä ottaa selvää mitä kautta tämä mainonta menee parhaiten nuorille perille. On tutkittu, että nuoret eivät niinkään enää käytä ns. vanhaa mediaa, eli lehdistöä, radiota ja televisiota. Suositumpia on internet, digitaaliset pelit ja mobiiliviestintä (s.188-189). Mediakasvatuksessa on siis tämäkin otettava huomioon.
Medioista voi saada paljon positiivista, mutta myös negatiivisia asioita tulee ilmi. Varsinkiin nyt viime päivinä on paljon ollut puhetta siitä miten paljon negatiivista mediat voivat tuoda esiin ihmisissä. Jokelan koulun ampumavälikohtaukseenkin on löydetty paljon yhteyksiä medioihin. Ampuja oli median mukaan pelannut väkivaltaisia pelejä ja varmasti katsellut ties mitä väkivaltaisia ohjelmia. Kuulin usein puhuttavat siitä, miten nyt sitten tätä väkivaltaviihdettä syytetään. Väkivaltaiset tai muuten voimakkaat mediakuvastot uskotaan tuovan nuoremmille traumoja ja myös ahdistusta. "Erityisesti visuaalisen kulttuurin on uskottu vaikuttavan voimakkaasti herkimpiin mediakuluttajiin, koska visuaaliset kuvastot näyttävät kauheimmat visiot ja seksikkäimmät fantasiat ilman oman mielikuvituksen suodatinta" (s.195). Onhan tämä jossain suhteessa totta, mutta ei sitä voi pelkästään syyttää jos jotain Jokelan tapaista sattuu. Vaikka välivaltaviihde olisikin osin syyllinen, on taustalla myös jotain muuta. Olisi silti hyvä pienemmiltä lapsilta kieltää väkivaltaviihde, ei ehkä sen takia että pelkää heidän tulevan itsekin väkivaltaisiksi, mutta sen takia että heille voi tosiaan tulla jonkin sortin traumoja niistä.
Mutta siirrytäänpäs viisijaon neljänteen osaan eli kulutukseen. "Arkiseen mediakulutukseen saa analyyttisen näkökulman ainakin kahdella tavalla: tarkastelemalla järjestelmällisesti omaa ja toisten mediakulutusta sekä tutustumalla median kulutusta koskeviin lukuihin, kulutuksen makrotalouteen" (s.195). Olisi tosiaan hyvä laittaa nuoret seuraamaan omaa mediakulutustaan, ja samalla ehkä jopa sitten vertailemaan sitä toisten kulutukseen.
Itse tekemisen mukana tuli esille termi 'fanius' ja myös 'aito fanius'. Tässä kohtaa analysointia pitäisi todella ottaa esille fanikulttuuri ja yhteisöt. Ehkä oppilas jo itse fanittaa jotain esim bändiä todella paljon ja voi tuoda sen sitten esille asiaa käsiteltäessä. Voi myös olla että samalla kun tekee itse ja tutustuu johonki median alaan alkaa kiinnostua siitä alasta ja mennä jopa sitten opiskelemaan sitä. Näin tekemällä pääsee myös pois koulun arjesta tehden jotain kivaa ja erilaista. Ja tämän kautta myös on yhteydessä toisten kanssa, eli sosialisoituu. Herkman ottaa tässä vaiheessa esille, että tämä "tekemisen harjoittelu ei automaattisesti tarkoita kriittisyyttä" (s.202), joten opettajan on hyvä varmistaa että se krittisyys kulkee aina siellä mukana kun tekee. "Myös itse tehtyä tulisi jälkikäteen arvioida kriittisesti esittämällä sille miksi -kysymyksiä: miksi päädyin tekemisessäni sellaisiin valintoihin ja ratkaisuihin kuin päädyin?" (s.202). Kriittisessä kasvatuksessa on aina siis mukana tämä kyseenalaistava asenne ja painotus on sellaisessa itse tekemisessä jonka avulla "haastaa median vallitsevat esityskäytännöt" (s.203).
Kaiken kaikkiaan, niinkuin Herkman (s.211-213) itse kirjoittaa, kriittisen mediakasvatuksen ja näiden viiden näkökulman kautta voi oppia paljon esim. omista ennakkoluuloista ja juurtuneista käsityksistä, niin oppilas kuin myös opettaja.
Vastaava projekti olisi kyllä oppitunneilla todella kätevä. Se veisi kyllä aika paljon aikaa, mutta opettaisi samalla todella paljon, esim. lähdekritiikki ja sen kautta internetin käyttä lähteenä verrattuna painettuihin lähteisiin. Kampanjan markkinoinnin tarkastelun mukana tuli myös esille käsitteet kuten 'brändäys', epäsuora ja suora markkinointi ja myös se miten jopa kielteinen julkisuus on hyvästä (s.155). Markkinointia olisi tosiaan hyvä tutkia mediakasvatuksessa, koska nykyään markkinointi on hyvin suuri osa mediaa. Se ei tosiaan auta että huomaa kaupalliset viestit, niitä pitää myös ymmärtää ja osata kritisoida niitä.
Loppuen lopuksi kaikista eniten nuoret ovat tekemisissä valmiiden tuotteiden kanssa, vaikkakin "epäsuorasti kulutettavan tuotteen kautta" (s.166). Mutta sen takia on tuotteisiin myös hyvä kiinnittää paljon huomiota, vaikka muutkin asiat ovat tärkeitä. Ja kun näitä tuotteita tarkastelee niin "tuotannon, markkinoinnin ja kulutuksen kysymyksiin päästään helpommin käsiksi" (s.166). Tuotteet ovat siis hyvä lähtökohta, jonka avulla voidaan laajentaa sitten tuotantoon, markkinointiin ja kulutukseen.
"Nuoria on pidetty kaupallisesti kiinnostavana yleisönä, koska he tyypillisesti innostuvat uusista asioista vanhempia helpommin" (s.188). Tämä on ihan totta, sillä vanhemmat ehkä enemmän pitäytyvät siinä mitä tietävät, nuoret sitten taas aina etsivät uusia kiinnostavia asioita. Sen takia on hyvä opettaa nuorille kriittisyyttä. Kun yrittää mainostaa nuorille, on myös hyvä ottaa selvää mitä kautta tämä mainonta menee parhaiten nuorille perille. On tutkittu, että nuoret eivät niinkään enää käytä ns. vanhaa mediaa, eli lehdistöä, radiota ja televisiota. Suositumpia on internet, digitaaliset pelit ja mobiiliviestintä (s.188-189). Mediakasvatuksessa on siis tämäkin otettava huomioon.
Medioista voi saada paljon positiivista, mutta myös negatiivisia asioita tulee ilmi. Varsinkiin nyt viime päivinä on paljon ollut puhetta siitä miten paljon negatiivista mediat voivat tuoda esiin ihmisissä. Jokelan koulun ampumavälikohtaukseenkin on löydetty paljon yhteyksiä medioihin. Ampuja oli median mukaan pelannut väkivaltaisia pelejä ja varmasti katsellut ties mitä väkivaltaisia ohjelmia. Kuulin usein puhuttavat siitä, miten nyt sitten tätä väkivaltaviihdettä syytetään. Väkivaltaiset tai muuten voimakkaat mediakuvastot uskotaan tuovan nuoremmille traumoja ja myös ahdistusta. "Erityisesti visuaalisen kulttuurin on uskottu vaikuttavan voimakkaasti herkimpiin mediakuluttajiin, koska visuaaliset kuvastot näyttävät kauheimmat visiot ja seksikkäimmät fantasiat ilman oman mielikuvituksen suodatinta" (s.195). Onhan tämä jossain suhteessa totta, mutta ei sitä voi pelkästään syyttää jos jotain Jokelan tapaista sattuu. Vaikka välivaltaviihde olisikin osin syyllinen, on taustalla myös jotain muuta. Olisi silti hyvä pienemmiltä lapsilta kieltää väkivaltaviihde, ei ehkä sen takia että pelkää heidän tulevan itsekin väkivaltaisiksi, mutta sen takia että heille voi tosiaan tulla jonkin sortin traumoja niistä.
Mutta siirrytäänpäs viisijaon neljänteen osaan eli kulutukseen. "Arkiseen mediakulutukseen saa analyyttisen näkökulman ainakin kahdella tavalla: tarkastelemalla järjestelmällisesti omaa ja toisten mediakulutusta sekä tutustumalla median kulutusta koskeviin lukuihin, kulutuksen makrotalouteen" (s.195). Olisi tosiaan hyvä laittaa nuoret seuraamaan omaa mediakulutustaan, ja samalla ehkä jopa sitten vertailemaan sitä toisten kulutukseen.
Itse tekemisen mukana tuli esille termi 'fanius' ja myös 'aito fanius'. Tässä kohtaa analysointia pitäisi todella ottaa esille fanikulttuuri ja yhteisöt. Ehkä oppilas jo itse fanittaa jotain esim bändiä todella paljon ja voi tuoda sen sitten esille asiaa käsiteltäessä. Voi myös olla että samalla kun tekee itse ja tutustuu johonki median alaan alkaa kiinnostua siitä alasta ja mennä jopa sitten opiskelemaan sitä. Näin tekemällä pääsee myös pois koulun arjesta tehden jotain kivaa ja erilaista. Ja tämän kautta myös on yhteydessä toisten kanssa, eli sosialisoituu. Herkman ottaa tässä vaiheessa esille, että tämä "tekemisen harjoittelu ei automaattisesti tarkoita kriittisyyttä" (s.202), joten opettajan on hyvä varmistaa että se krittisyys kulkee aina siellä mukana kun tekee. "Myös itse tehtyä tulisi jälkikäteen arvioida kriittisesti esittämällä sille miksi -kysymyksiä: miksi päädyin tekemisessäni sellaisiin valintoihin ja ratkaisuihin kuin päädyin?" (s.202). Kriittisessä kasvatuksessa on aina siis mukana tämä kyseenalaistava asenne ja painotus on sellaisessa itse tekemisessä jonka avulla "haastaa median vallitsevat esityskäytännöt" (s.203).
Kaiken kaikkiaan, niinkuin Herkman (s.211-213) itse kirjoittaa, kriittisen mediakasvatuksen ja näiden viiden näkökulman kautta voi oppia paljon esim. omista ennakkoluuloista ja juurtuneista käsityksistä, niin oppilas kuin myös opettaja.
Kommentit